Kouluvuoden käynnistyttyä on oppivelvollisuusiän nostaminen noussut jälleen tapetille. Huomio on kiinnittynyt erityisesti noston vuotuisiin kustannuksiin, joista kukaan ei tunnu olevan täysin perillä: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on arvioinut hinnaksi 15–29 miljoonaa euroa, Kuntaliitto 55 miljoonaa euroa ja Suomen Lukiolaisten Liitto vähintään 60 miljoonaa euroa. Vaikka laajennetun oppivelvollisuusiän tarkoituksena lienee vilpittömästi auttaa syrjäytymisuhan alla olevia nuoria, ovat nuoret itse asiassa jäämässä läpeensä politisoituneessa hankkeessa päättäjien jalkoihin.
On tärkeä huomioida, että nuoria pyritään auttamaan jatko-opintoihin jo nykyisellään. Nuorisotakuuseen kuuluva koulutustakuu takaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikan joko lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Näin halutaan varmistaa, ettei yksikään nuori tipu työstä tai koulutuksesta ja jää yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle. Osana koulutustakuuta opetus- ja kulttuuriministeriössä otettiin viime syksynä kokeiluluonteisesti käyttöön asetus, jolla helpotettiin juuri peruskoulun päättäneiden sekä vailla tutkintoa olevien nuorten pääsyä jatko-opintoihin. Asetuksen käyttöä jatkettiin kevään yhteishaussa.
Perusopetuksen päätti tänä keväänä 57 201 nuorta, joista tutkintoon johtavaan koulutukseen valittiin 55 655 oppilasta. Lisäksi 893 nuorta sai paikan erilaisissa valmentavissa koulutuksissa. Ilman opiskelupaikkaa jäi täten 653 nuorta. Peruskoulun päättäneistä kokonaan jatkoopiskelupaikkaa hakematta jätti 1316 oppilasta, joista useat kuitenkin hakeutuivat kansanopistoihin tai muihin yhteishaun ulkopuolisiin koulutuksiin, kuten Steiner-lukioihin tai ammatilliseen erityisopetukseen.
Yksikin ilman opiskelu- tai työpaikkaa jäänyt nuori on liikaa. Heidän auttamisekseen tarvitaan monipuolisia ja räätälöityjä toimia. Näitä kehitetään jatkuvasti, esimerkiksi oppisopimusta ja oppilaitospohjaista koulutusta sekoittamalla. Tästä johtuen onkin tarpeen pohtia, ajaako koko ikäluokkaa koskeva oppivelvollisuusiän nostaminen tarkoitustaan silloin, kun henkilökohtaista tukea ja ohjausta tarvitsevia nuoria voitaisiin auttaa paremmin heille räätälöidyillä toimilla? VATT:in tutkimusjohtaja Antti Moisio onkin arvioinut, että korkeintaan 14 prosenttia oppivelvollisuusiän noston kustannuksista kohdistuisi juuri syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin. Ehkä nyt olisikin viisautta painaa jarrua ja arvioida nuorisotakuun toimien purevuutta ennen kuin tehdään hätiköityjä ja ideologisilla syillä perusteltuja toimia nuorten auttamiseksi.